Muuttaminen saaristoon vuoden 2024 marraskuussa tuntuu erittäin hyvältä. Elämä on toisinaan tyyntä, toisinaan myrskyä, hyvin usein kaikkea sitä samanaikaisesti. Maailma on murroksessa edelleen kuten jo muutaman joulukirjeen aikana olen ehtinyt kirjoittaa. Vuonna 2023 myllerrykset olivat sellaisia, että joulukirje jäi julkaisematta. Nyt kirjoitan taas, mutta nyt omia ajatuksiani. Tämä on joka tapauksessa kirje perheemme vuodesta 2024.
Kun minulle tuli mahdollisuus työskennellä jonkin aikaa virkamiehenä Ahvenanmaan valtionvirastossa Maarianhaminassa, tuntui luontevalta muuttaa saarelle, tyvenen ja myrskyjen (myös geopoliittisten) keskelle. Demokratiatyöläisen elämä ei sammaloidu.
Vaikka läheiseni eivät ole kaiken aikaa täällä, he ovat whatsap -viesteissä, ajatuksissani ja sielussani. Peukutuksissa, sydämissä ja auringoissa. Pienen lautta- tai lentomatkan päässä.
Jorman kanssa suunnittelemme puutarhapalstamme tulevaa kautta. Kesän 2024 sato innosti jatkamaan. Saamme Paulalta ja Maijalta hyviä ideoita viljeltäviksi lajikkeiksi. Nyt kun maa lepää, tuntuu, että vain mielikuvitus on rajana. Kun maa taas herää - tiedän, että rajana ovat myös voimat. Aari on iso ala käsin hoidettavaksi. Mutta toisaalta - siinä näkyy käden jälki, myös sen puute.
Jorma ja minä seuraamme ilolla nuorten aikuistemme, kummilasten ja eri-ikäisten ystäviemme elämää. Yritämme pitää yhteyttä pysyäksemme mukana siinä, mitä tapahtuu puutarhapalstamme (peura)aidan ulkopuolella.
Maaliskuussa isäni Ilmarin kunto romahti. Hän ehti sairastaa Parkinsonia yli 15 vuotta. Sen aikana kunnon romahduksia oli ollut kymmeniä jollei satoja. Aina isä ja äitini Kaisa jaksoivat etsiä uuden normaalin. Viimeisen neljän vuoden aikana siinä olivat apuna Puistohelmen tehostetun hoidon osaston lämminsydämiset ammattilaiset, erityisesti omahoitajat Heidi ja Elena. Kun saattohoito alkoi, meistä kaikista tuntui, että näin pitää tapahtua. Sitten laskeutui rauha. Puoliso, elämänkumppani, isä, vaari, opettaja ja purjehtija pääsi viimeiselle matkalle.
Syksyllä saattelimme viimeiselle matkalle Jorman Telle-tädin, Paulan ja Maijan isotädin. Tänä vuonna on menehtynyt myös hyviä ystäviä, yllättäen. Heihin kaikkiin ajatus palaa usein.
Tänä vuonna mielessäni on edelleen soinut Kaija Saariahon (1952-2023) HUSH, sävellys Verneri Pohjolalle ja trumpetille. Se jäi Kaijan viimeiseksi sävellykseksi ja sen ensi esitys elokuussa 2023 Helsingin Musiikkitalossa oli ikimuistoinen. Radion sinfoniaorkesteri, kapellimestari Susanna Mälkki, trumpetti, Verneri Pohjola. HUSH päättyy merkitsevään taukoon. Sen aikana laskeutuu rauha, jota ei haluaisi menettää.
Tähän vuoteen iloa ja energiaa ovat tuoneet ihmisten lisäksi liikunta ja kirjat. Juoksemista vasen polveni ei kestänyt, mutta lihaskuntotreenit salilla, uinti, pyöräily ja kävely ovat edelleen arjessa mukana. Syksyllä pyörähti käyntiin toinen talviuintikausi. En uskoisi ellen itse kokisi, että hermostoni kaipaa alle 6 asteista merivettä. Mutta niin se vaan on.
On valtavan vaikeaa valita siteeraanko tähän Eeva Kilpeä vai Carina Karlssonia. Ehkä siksi, että saaristoon muuttaminen on vaikuttanut kielimaailmaani ja ehkä siksi, että olen viettänyt maininkien äärellä, seitsemättä aaltoa laskien, elämässäni tuhansia tunteja, valitsen runon Karlssonin Marconirummet -kirjan luvusta VII:
Jag räknar inte längre vågor, jag simmar på rygg med ansiktet mot solen. En dag ska jag sköljas upp på strändernas strand, helt stilla när ljuset flyter genom kroppen. Var stilla när tiden flyter genom kroppen.
Hyvää ja rauhallista joulun aikaa
Marika
Runo kääntyy mielessäni näin:
En enää laske aaltoja, uin selälläni kasvot aurinkoa kohti. Jonain päivänä huuhtoudun rantojen rannalle, aivan hiljaa valon virratessa kehoni kautta. Olla hiljaa ajan virratessa kehon kautta.
Christmas greetings from Åland!
Moving to the Finnish South-West archipelago in November of 2024 felt very good. Life is at times calm and at times stormy, often both simultaneously. The world is on the brink of change, as I have also written in previous Christmas greetings. These events altogether resulted in that Christmas letter 2023 was not being published at all. Now I write again, but my own thoughts. This is either way a letter of our family’s year of 2024.
When I received the opportunity to work for a time in the State Department of Åland in Mariehamn, it felt natural to move to the island, into the midst of a calm and stormy (including geopolitical) environment. The life of a worker for democracy never slows.
Though my loved ones are not always here, they are in Whatsapp-messages, in my thoughts and soul. In likes, hearts and suns. A small ferry-ride or flight away.
With Jorma we plan the next season of our garden plot. The harvest of summer 2024 encouraged us to continue. We receive good ideas from Paula and Maija for different kinds of plants to farm. As the ground now rests, it feels as if only imagination is the limit. When the soil wakes again, I know energy proves also a limiting factor. An are is a large area to work on by hand. At the same time you see the fruit of your labor, but also the lack of it.
Jorma and I follow with joy the lives of our young adults, our Godchildrens’ and friends of all ages. We try to keep in contact to stay up to date on what goes on beyond our garden plot’s (deer)fence.
In March my father Ilmari’s health decreased significantly. He has Parkinson’s disease for over 15 years. During that time these decreases in health had happened tens, if not hundreds of times. My father and mother, Kaisa, managed to find a new normal each time. The warmhearted professionals of Puistohelmi’s unit for intensive care helped with this for the past four years, especially nurses Heidi and Elena. When terminal care began, we all felt that it was inevitable. Then peace fell. Husband, partner, father, grandfather, teacher and sailor could finally begin his final journey.
In autumn we lay to rest Jorma’s aunt Telle, Paula’s and Maija’s great-aunt. This year good friends have also passed, suddenly. My thoughts return often to them all.
This year Kaija Saariaho’s (1952-2023) HUSH has played in my mind again, a composition for Verneri Pohjola and the trumpet. It would be Kaija’s final composition and its premier in 2023 in Helsinki Music Centre was unforgettable with the radio’s symphony orchestra, conductor Susanna Mälkki, trumpet, Verneri Pohjola. HUSH ends in a meaningfully long lasting pause. During it a peace descends. Peace that you would not want to lose.
Alongside people, exercise and literature have brought joy and energy to this year. My left knee does not yet stand running, but workouts at the gym, swimming, cycling or walking remain in everyday life. In the fall, the second winter swimming season kicked off. I wouldn't believe it if I didn't experience it myself that my nerves crave seawater below 6 degrees. But that's just the way it is.
It is very difficult to decide whether to quote Eeva Kilpi or Carina Karlsson here. Perhaps because moving to the archipelago has affected the languages I am surrounded by, and perhaps because I have spent thousands of hours in my life by the sea, counting the seventh wave, I choose a poem from Karlsson’s book Marconirummet, chapter VII:
Jag räknar inte längre vågor, jag simmar på rygg med ansiktet mot solen. En dag ska jag sköljas upp på strändernas strand, helt stilla när ljuset flyter genom kroppen. Var stilla när tiden flyter genom kroppen.
Wishing a joyful and calm Christmas time,
Marika
