Jouluinen tervehdys Espoon Ristiniemestä!
Alkuvuonna perheen viestit kulkivat Espoon, Maarianhaminan ja Rotterdamin väliä. Kesään mennessä olimme kaikki palanneet Espooseen reput, matkalaukut ja pyörän tarakat täynnä monenlaisia muistoja.
Tänä vuonna Marika ja Jorma juhlistivat hopeahääpäivää käväisemällä "hääkuvakivellä" Matinkylän rannalla Villa Pentryn kohdalla. Villa Pentry oli 25 -vuotta sitten toisen niminen, mutta talo ja tunnelma on sama. Vietimme mukavan hetken kaikkien yhteisten vuosiemme kera. Jorma aloitti uuden jakson elämässään Ristiniemen vapaaherrana, ja on saanut minutkin miettimään, millaista olisi jäädä eläkkeelle virasta, mutta ei elämästä...
Tänä vuonna nuorin kummilapsista pääsi ylioppilaaksi. Osa lähipiirin nuorista opiskelee, osa tekee töitä ja osa pohtii, mitä tekisi. Sukuun on syntynyt uusi pieni tyttö ja pitkän elämän päätteeksi pois on nukkunut isotäti-Vuokko.
Paula on kotiin palattuaan aloittanut kuorolaulun, ottanut huilun esiin - ja nyt syksyllä alkanut käydä töissä. Maija muutti omaan osoitteeseen Olariin keväällä. Hän jatkaa työskentelyä eräässä K-Super-marketissa Espoossa - ja aloitti syksyllä Laurean Hyvinkään kampuksella oikeustradenomi -opinnot. Häntä näkee harvoin. Mutta näyttää siltä, että jouluna olemme taas kaikki koolla. Ehkä jopa sulkapallokentälläkin yhdessä.
Toistaiseksi vielä pakerran lainvalmisteluhommissa. Työtehtävät ovat olleet vaihtelevia - niihin liittyy nykyään Ahvenanmaa -kysymyksiä - ja työkaverit lähellä ja kaukaa hienoja ihmisiä. Mutta ajat ovat ankeat erityisesti nuorille virkamiehille. Tulee mieleen oman virkamiesuran alkuajat 1989-1995 pätkätyöläisenä ministeriössä. Säästöohjelmat, virantäyttökiellot ja määräaikaisten virkasuhteiden jatkokiellot kuulostavat tutuilta tuon ajan eläneistä. Erona on se, että 1990-luvulla uskottiin tulevaisuuteen. Nyt siitä ei oikein tiedä.
Ehkäpä siksi tuntuu hyvältä availla välillä repun taskuja ja muistella vuoden kohokohtia. Oma repuni on tulvillaan kokemuksia ja muistoja Ahvenanmaalta:
Keväällä vietettiin kirjallisuuspäiviä Maarianhaminan kirjastossa, joiden teemana oli "Öppenhet" ja, jossa oli mahdollisuus saada Carina Karlssonin omistuskirjoitus Marconi-rummet -kirjan omaan kappaleeseen. Estradilla piipahti keskustelemassa upea kaarti kirjailijoita Suomesta ja Ruotsista. Eräskin englantilais-ruotsalainen kirjailija purjehti Viking linellä Tukholmasta Turkuun ymmärtämättä jäädä pois Länsisatamassa Maarianhaminassa. Hän huomasi tämän, kun Maarianhamina oli jo jäänyt taakse. Tarinaan tietenkin kuuluu se, että kirjallisuuspäivien organisaattorit olivat soittaneet yhdelle pääsponsoreistaan ja tiedustelleet, olisiko mahdollista hakea kirjailija laivalta hänen helikopterillaan...sponsori olisi ilman muuta suostunut tähän, mutta hän oli juuri ehtinyt myymään helikopterinsa. Onneksi Turusta lähti sopivasti reittikone Maarianhaminaan, joten kirjailija pääsi lopulta iltahämärissä estradille kertomaan kovasta päivästään - ja tietenkin kirjoistaan, joiden tapatumapaikkana on tukholmalainen loistohotelli. Tapahtuman käänteet olivat sellaiset, ja niistä kerrottiin hyvin runsassanaisesti, että muutamankin kerran epäilin sekä kuuloani että kielitaitoani...
Asuin puolivuotta Ahvenanmaan Rauhaninstituutin naapurissa. Niinpä oli tähtihetki voida osallistua jokavuotiseen Kastelholman rauhankeskusteluun, jonka teema tänä vuonna oli "Diplomati i vår tid". Keskusteluun osallistui mm. presidentti Tarja Halonen ja muita kokeneita diplomaatteja, jotka vakuuttivat, että [presidentti Trumpin hätkähdyttävistä aloitteista huolimatta] perinteisillä diplomatian keinoilla on edelleen käyttöä, jos halutaan saada aikaan pysyviä tuloksia.
Maaherran mukana pääsin myös juhlalounaalle Kastelholman linnaan ennen keskustelua...ja sain päivällisseurakseni Gunnar Janssonin, Rauhaninstituutin neuvonantajan...ja vähemmistöjen oikeuksien rakentajan Suomessa ja Euroopassa laajemminkin, monikymmenvuotisen Suomen eduskunnan perustuslakivaliokunnan jäsenen...Ei ehkä uskoisi, mutta meillä oli yhteisiä uramuistoja lääninhallitusten ajoilta. Maltoin olla kyselemättä "miltä tuntuu olla Gunnar Jansson" -tyyppisiä kysymyksiä, mutta tuskin se olisi hänelle ollut ongelma. Keskustelu vain sujui.
Repun taskuista löytyy myös muistoja kevään tulosta saaristoon, linturetkestä Ådans vännerin saarelle, jolla yritettiin liikuteltavien kattojen avulla suojata haahkojen pesintää merikotkilta ja lokeilta. Ådans Vännerin retken järjesti Julia Lindholm, ja matkalla olivat mukana yhteiset ex-kollegamme Brysselistä, nyt jo koteihinsa Helsinkiin palannut Marjo, Kööpenhaminaan palanneet Jane ja Annette sekä Tukholmaan palannut Ida. Näiden naisten kanssa tapaamme kerran vuodessa jossain pohjoismaisessa kaupungissa. Tänä vuonna Maarianhaminassa, ensi vuonna ilmeisesti Oslossa.
Kevät oli tuulinen ja aurinkoinen. Sen aikana tein lukuisia luontoretkiä rannoilla, kallioilla, luontopoluilla kävellen ja pyörällä. Valokuvissa näkyy perhettä sekä pitkäaikaisia ja uudempia ystäviä, työkavereita valtionvirastosta, maakunnan hallituksesta ja maapäiviltä. Viimeisestä työpäivästäni Ahvenanmaan valtionvirastossa alkaen olen miettinyt, millä hyvällä syyllä voisin palata "AVV:n" virkamieheksi...Valtionvirasto saattoi olla urani viimeinen paikka ja mahdollisuus työstennellä omassa työhuoneessa, jossa on perinteinen toimistokalustus kirjahyllyineen, ikkuna sekä ovi, jonka saa kiinni. Helsingissä ministeriö muutti kesäkuussa Meritullinkatu 8:aan, joka on monella tapaa hieno, mutta myös rasittava. Tunnelma on kuin Vepsälisen huonekalunäyttelyssä tai hipsterikahvilassa.
Joten on tarpeen aina välillä kaivella repun lokeroista myrskyisiäkin muistoja saarelta - enkä nyt tarkoita säätä. Tarkoitan kokemuksia siitä, miten saarella toimitaan, kun asiat eivät mene siten kuin itsehallinto haluaa. Tällainen tilanne voi tulla esim. silloin, kun mantereella ei tulkita valtakunnan lainsäädäntöä, siten kuin itsehallinto on päättänyt, että sitä pitää tulkita niissä tilanteissa, kun itsehallinnon on pakko soveltaa valtakunnan lainsäädäntöä. Nyt kyse oli STM:n hallinnonalan lainsäädännöstä, ja STM katsoo, että se ohjaa tulkintaa tässä valtakunnassa Ahvenanmaa mukaan lukien. Tilanne kesti monta viikkoa ja meni sitten ohi, mutta jälkensä se jätti. Myrskyn silmässä oli STM:n kansliapäällikkö - ja maaherra, jolla ei oikeastaan ollut osaa eikä arpaa tilanteessa, mutta joka valtion virkamiehenä saa ottaa vastaan kaiken. Me muut valtakunnan virkamiehethän olemme näissä taistoissa suojassa hipsterikahviloissamme.
Espoossa käytiin omaa sitkeää taistelua siruetanoita vastaan. Jorma ja Paula ovat tämän alan konkareita. Minä konsultoin Idaa, kokenutta puutarhan hoitajaa Tukholmasta. Ida kertoi ruotsalaisista etana-ansoista, Mathilde -laatikoista, joiden sisään laitetaan ferrosulfaattia. Siruetanat ovat kohtalokkaan persoja näille sinisille rakeille. Ensi vuonna ansat viritetään ehkä hieman aikaisemmin. Tästä huolimatta viljelyinnostus jatkuu. Suunnitelmissa on taimikasvattamo kodin alakertaan kevääksi…
Tähänkin vuoteen iloa ja energiaa ovat tuoneet ennen kaikkea perhe ja sukulaiset, eri ikäiset ystävät, työkaverit ja tutut sekä meri- ja luontoretket. Syksyllä pyörähti käyntiin kolmas talviuintikausi. En uskoisi ellen itse kokisi, että hermostoni kaipaa alle 6 asteista merivettä. Tätä kirjettä päivittäessäni joulukuun toisella viikolla Espoonlahden merivesi on jo n 4-asteista.
Ilmassa on monenlaista. Jostain tuli tarve palata vanhaan punk-kaudn biisiin, joka on ennenkin virittänyt ja sytyttänyt - spotify syöttää kuulolaitteisiini usein työmatkalla Helsinkiin päin Pelle Miljoonaa:
Juokse villi lapsi, Juokse kauemmaksi, Kasvat vahvemmaksi, Ja vapaammaksi
Juokse henkesi edestä, Ota toivon kipinä mukaan
Taivas on täynnä kuumaa terästä, Pian, sitä ei tiedä kukaan
Hyvää ja rauhallista joulun aikaa
Marika
Kiitos tästä Marika. Hyvää joulua sinulle ja perheellesi sekä kaikkea hyvää uudelle vuodelle 2026❤️❤️❤️
VastaaPoista